Hotellihuoneessa mietin tapahtunutta, silloin muistin, että isä oli puhunut viimeksi metsäsätyskauden avajaisista. Rauhotuin, sillä ajattelin miehien olleen pelkkiä metsästäjiä.

Mutta se, että he ampuivat niin lähellä laidunta jäi vaivaamaan. Entä se, että he olivat pukeutuneet mustiin vaatteisiin, eikö heillä pitäisi olla jotain punaista?

Asia vaivasi ja vaivasi, joten päätin käydä kysymässä metsästyskauden pituudesta.

Kävelin aulaan jossa aulavahti tarkkaili kaikkia.

Kysyin asiaa häneltä ja hän vastasi, että kausi on loppunut jo kaksi kuukautta sitten.

Sen jälkeen asia alkoi mietityttää enemmän ja enemmän.

Keitä ne miehet olivat, mitä he tekivät ja miksi he metsästivät metsästyskauden jälkeen?

Onkohan äiti ollut jotenkin hajamielinen, sillä hän on unohtanut yhden tärkeän asian...

MINUN huoneeni! Nyt minä joudun nukkumaan patjalla lähellä eteistä.

Tämä hotelli on kuitenkin hyvin suosittu, joten ihmisiä virtaa käytäviä pitkin yötäpäivää ja en kestä niitä lörpötteleviä ihmisiä. No kuitenkin saan nukkua jossakin.

Aamulla suunnittelin käydä hotellin eläinlaitumella. Se on oikein mukava paikka, jossa on kaiken maailman eläimiä, kuten lampaita, lehmiä ja jne.

Onneksi Andrew ja äiti lähtevät jonnekkin eräilemään, en todellakaan kestäisi enää kertaakaan Andrewta, kun hän inisee kuinka tuli on vaarallinen asia. Kerrankin äiti ärsyyntyi todenteolla Herra Ininään ja tiuskaisi oikein kunnolla. Nautin tilaanteesta täysin siemauksin.

Eläinlaitumella ei ollut ketään ja eläimet mutustivat ruohoa täydellisessä hiljaisuudessa ja totesin, että siellä oli tylsää. Olin jo vaipumassa unenomaiseen horrokseen, kunnes kuulin kovia paukahduksia, laukauksia. Samalla metsästä ryntäsi kaksi henkilöä kummatkin mustiinpukeutuneita, ja he olivat vetäneen hupun kasvoilleen.

Pelästyin ja lähdin äkkiä hotellihuoneeseen.

Tämä alunperin vanha tarina, mutta olen uudistanut tekstia aika paljon.



Tämä matka on aina kestänyt viisi ja puolituntia, mutta äidin uusi poikaystävä nössö-Andrew pelkää kuollakseen ajaa yli neljääkymppiä, joten matka Vancouveriin kestääkin kahdeksan tuntia.
Ja äidin mielestä Andrewin hiiidas ajaminen on oikein söpöä.

Ajatella, että tämän pitäisi olla ihana syntymäpäivälahja, mutta minusta paras lahja olisi ollut, että paljastuisi, että äidin rakas Andrew onkin kamala avruusolento, se jos jokin olisi todella kivaa.
Luin kirjaa muutaman tunnin, mutta sekin huvi hävisi, sillä kirjani loppui.


Onneksi saavuimme perille hotellimme eteen, sillä olin jo keskittyä kuuntelemaan Andrewin ja äidin puhetta, tai oikeastaan mutinaa sillä Andrew ei uskalla puhua kunnolla.

- Nina, vie laukkusi huoneeseemme! Äiti huusi.
Tietysti asuimme alimmassa kerroksessa, sillä Äidin rakas nössö pelkää kuollakseen korkeita paikkoja.

Tänään minä täytän 13. Se ei ole hauskaa, sillä 13 on pahanonnen luku. En ole kovinkaan taikauskoinen, mutta tässä asiassa on uskomista. Tänä vuonna ystäväni muuttaa New Yorkiin, vaihdan koulua ja pahinta mitä saattaa olla Andrew muuttaa meille pysyvästi, sillä äiti ja hän menevät naimisiin. Kamalaa, onkohan minun pakko mennä heidän häihin? Äiti on kyllä katsonut minua sellaisella katseella, joka ihan kielii sanat '' Nina näyttäisi niin hurmaavalta siinä morsiusneidon puvussa!'' , ihan selkäpiitä karmii...



JATKUU....

Hei! Kirjoitan blogiini tarinoita, joita olen aikaisemmin raapustanut paperille. Jotkut tarinat ovat syntyneet aivan yllättäen ja jotkut ovat vain muhineet päässäni. Jälkimmäiset ovat tosin yleensä huonoja.