Välitarina...

Inspiraatio on juuri hukassa ja koulu sotkee ajat joten en ole kirjoittanut paljoakaan.

Tämän kuitenkin keksin jonakin iltana, ja aion jakaa sen muille.

Naamio

Kerran Hairi niminen nainen käveli soratiellä. Häntä vastaan kulki mies joka huilua soitti ja päätään nyökytti. Kun Hairi miestä katsoi, voi nähdä miehen kasvot, jotka oli kuin sileintä silkkiä tai kuin kaunein naamio. Hairi miestä toljotti miestä. Pahaksi onnekseen hän miehen lumoukseen joutui ja hänet syötiin pois tästä maailmasta. Hairilla oli sisko Natsumi, joka halusi tietää mitä siskolle tapahtui. Kerran hän kulki samaa soratietä ja näki samaisen miehen. Hän tiesi mikä mies oli, sillä eräs tyttö piileksi pusikossa ja näki kaiken, kun Hairi syötiin.

Natsumi halusi tulenpalavasti kostaa miehelle, samassa hän tunsi outoa kihelmöintiä kasvoillaan.

Se voimistui voimistumistaan ja hän yritti huutaa, mutta hänen kasvonsa tuntuivat kivettyvän naamioksi. Oma elämä tuntui enää vähäpätöiseltä, hän tunsi vain halun kostaa ja tuhota tuo outo olento. Hän otti askeleita lähemmäs miestä koston halu voimistui. Mies asettui taisteluasentoon.

Kun Natsumi oli miehen edessä, hän kosketti olentoa. Mies ulahti kivusta samalla se hipaisi Natsumia, se poltti korviahuumaavasti. Natsumi ei pystynyt näyttämään kipuaan. Kasvojen naamio esti sen. Lopulta Natsumi tunsi sulavansa ja niin näkyi mieskin. He vain sulivat ja sulivat kunnes he sulautuivat yhteen ja heistä tuli henki nimeltään Natsmiina. Se ulvoi keskellä kylää ja harhaili metsässä. sillä oli vain yksi tunne, katkera viha joka voimistui vähävähältä.

Se pystyi ottamaan ihmismuodon, mutta sen tunnisti hengeksi naamiosta, joka oli kuin sileintä silkkiä ja vaalea kuin kuu.

Jos totta puhutaan, minulla on ollut ihan mukavaa. Tapasin erään tytön joka oli aika mukava.

En muista hänen nimeään, enkä ole varma muistaako hän minun. Valitettavasti hän oli silloin viimeistä päivää hotellissa. Olemme täällä puolivuotta. Hotelli on aika halpa, ja palvelu on hyvä.

Tapasin onneksi erään siivoojan, joka oli ihan mukava. Valitettavasti minulla on huono nimimuisti, joten en muista hänen sukunimeään. Etunimi on onneksi tiedossa, tosin siinä ei ole kovinkaan paljon apua jos yrittää etsiä sitä henkilökunnan avustuksella. Hän on Emily. Kaunis ruskeahiuksinen tyttö. Hän on vasta harjoittelija, sillä hänen äitinsä on keittiöpäällikkö.

Emily hoitaa viidettä kerrosta, joten en tapaa häntä usein. Tänään aion kuitenkin tavata hänet, sillä minulla on kuolettavan tylsää. Menin viidenteen kerrokseen ja etsin aika pitkään, kunnes näin hänen ystävänsä. Kysyin ja sain yllättävän vastauksen: ``Emily on ollut kadoksissa jo kolme päivää.``

Huoh, elämä kävisi täällä tylsäksi ellei minulla olisi konetta. Täällä ei ole kuitenkaan kunnon nettiä, joten kone hiiiidas. Tänään yritin käyttää konetta hyväksi ja mennä surffailemaan netissä.

Kaikki onnnistui ihan hyvin kunnes menin sähköpostiin.

siellä odotti 110 viestiä. Muistin etten ollut käynyt sähköpostissa kolmeen kuukauteen.

Selasin viestejä, jatajusin sen, että 109 viesteistä on joltakin Radasta .co: n viestejä.

Avasin yhden viesteistä, jossa oli jotain kummia merkkejä.

Viestin lopussa luki ``Onko hammasharja mukana?``. Olin vähän ihmeissäni, ja menin sittenkin pelaamaan jotain peliä. Aikani pelattuani kyllästyin ja suljin koneen. Lampsin ulos auringonpaisteeseen. Ihmiset joivat kahvia ulkona ja näin Äidin ja Andrewin. Piilouduin puskan taakse ja aloin kuunnella heitä. Tiedän, että salakuuntelu on paha tapa, mutta nyt saa tehdä näin.

-Andrew, miten Radastassa menee? Kysyi äiti.

Radasta, eikö se ollut se ihme viestien lähettäjä.

- Ööö, joo oikein hyvin. Lähetimme miljoonia viestiä ympäri maailman, sen pitäisi lisätä tuottoa.

Mitä se nössö siellä tekee... Tai mikä se yritys edes on? Kuulostaa kuitenkin aika nössöltä. Puikkelehdin takaisin hotellihuoneeseen.

Ok, päätin unohtaa koko asian ja rentoutua tästä (kidutus) lomasta.

Andrew hiipii ympäriinsä varoo katsomasta siivoojaan, joka on paraikaa siivoamassa huonettaamme. Siivooja silmäilee koko ajan minua ja andrewta, haluaisin hänen lopettavan.

Äiti meni ostamaan juotavaa ja jotain pikkupurtavaa. Aaargh! tulisipa äiti pian, Andrew ei uskalla sanoa mitään siivoojalle, enkä minä kehtaa. Äiti on ainoa meistä joka osaa sutjakoita sanoja.

Yäk, sanoinko minä ´´meistä`` ? Olen tainnut alkaa alistua äidin ``Hyväksy Andrew`` kampanjaan. Äiti on viimeaikoina vain puhua pulputtanut häistä ja , että minun pitäisiä hyväksyä Andrew. Minun täytyy näköjään vain kestää.

Hotellihuoneessa mietin tapahtunutta, silloin muistin, että isä oli puhunut viimeksi metsäsätyskauden avajaisista. Rauhotuin, sillä ajattelin miehien olleen pelkkiä metsästäjiä.

Mutta se, että he ampuivat niin lähellä laidunta jäi vaivaamaan. Entä se, että he olivat pukeutuneet mustiin vaatteisiin, eikö heillä pitäisi olla jotain punaista?

Asia vaivasi ja vaivasi, joten päätin käydä kysymässä metsästyskauden pituudesta.

Kävelin aulaan jossa aulavahti tarkkaili kaikkia.

Kysyin asiaa häneltä ja hän vastasi, että kausi on loppunut jo kaksi kuukautta sitten.

Sen jälkeen asia alkoi mietityttää enemmän ja enemmän.

Keitä ne miehet olivat, mitä he tekivät ja miksi he metsästivät metsästyskauden jälkeen?

Onkohan äiti ollut jotenkin hajamielinen, sillä hän on unohtanut yhden tärkeän asian...

MINUN huoneeni! Nyt minä joudun nukkumaan patjalla lähellä eteistä.

Tämä hotelli on kuitenkin hyvin suosittu, joten ihmisiä virtaa käytäviä pitkin yötäpäivää ja en kestä niitä lörpötteleviä ihmisiä. No kuitenkin saan nukkua jossakin.

Aamulla suunnittelin käydä hotellin eläinlaitumella. Se on oikein mukava paikka, jossa on kaiken maailman eläimiä, kuten lampaita, lehmiä ja jne.

Onneksi Andrew ja äiti lähtevät jonnekkin eräilemään, en todellakaan kestäisi enää kertaakaan Andrewta, kun hän inisee kuinka tuli on vaarallinen asia. Kerrankin äiti ärsyyntyi todenteolla Herra Ininään ja tiuskaisi oikein kunnolla. Nautin tilaanteesta täysin siemauksin.

Eläinlaitumella ei ollut ketään ja eläimet mutustivat ruohoa täydellisessä hiljaisuudessa ja totesin, että siellä oli tylsää. Olin jo vaipumassa unenomaiseen horrokseen, kunnes kuulin kovia paukahduksia, laukauksia. Samalla metsästä ryntäsi kaksi henkilöä kummatkin mustiinpukeutuneita, ja he olivat vetäneen hupun kasvoilleen.

Pelästyin ja lähdin äkkiä hotellihuoneeseen.

Tämä alunperin vanha tarina, mutta olen uudistanut tekstia aika paljon.



Tämä matka on aina kestänyt viisi ja puolituntia, mutta äidin uusi poikaystävä nössö-Andrew pelkää kuollakseen ajaa yli neljääkymppiä, joten matka Vancouveriin kestääkin kahdeksan tuntia.
Ja äidin mielestä Andrewin hiiidas ajaminen on oikein söpöä.

Ajatella, että tämän pitäisi olla ihana syntymäpäivälahja, mutta minusta paras lahja olisi ollut, että paljastuisi, että äidin rakas Andrew onkin kamala avruusolento, se jos jokin olisi todella kivaa.
Luin kirjaa muutaman tunnin, mutta sekin huvi hävisi, sillä kirjani loppui.


Onneksi saavuimme perille hotellimme eteen, sillä olin jo keskittyä kuuntelemaan Andrewin ja äidin puhetta, tai oikeastaan mutinaa sillä Andrew ei uskalla puhua kunnolla.

- Nina, vie laukkusi huoneeseemme! Äiti huusi.
Tietysti asuimme alimmassa kerroksessa, sillä Äidin rakas nössö pelkää kuollakseen korkeita paikkoja.

Tänään minä täytän 13. Se ei ole hauskaa, sillä 13 on pahanonnen luku. En ole kovinkaan taikauskoinen, mutta tässä asiassa on uskomista. Tänä vuonna ystäväni muuttaa New Yorkiin, vaihdan koulua ja pahinta mitä saattaa olla Andrew muuttaa meille pysyvästi, sillä äiti ja hän menevät naimisiin. Kamalaa, onkohan minun pakko mennä heidän häihin? Äiti on kyllä katsonut minua sellaisella katseella, joka ihan kielii sanat '' Nina näyttäisi niin hurmaavalta siinä morsiusneidon puvussa!'' , ihan selkäpiitä karmii...



JATKUU....